Murupolku-navigointi

Palokatkot

Puutteet palokatkoissa yllättivät

Vaikka kyseessä oli uudehko kerrostalokohde, As Oy Jyväskylän Kotikoivusta paljastui palokatkokartoituksessa puutteita. Suurin riski piili portaikon tekniikkakuilussa, jossa kerrosten välillä ei ollut lainkaan asianmukaisia palokatkoja. Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Jari Lajunen kertoo, millaisia korjaustarpeita vuonna 2000 valmistuneen talon palokatkoissa tehtiin, miten asukkaat ja osakkaat osallistettiin tekemiseen ja miten yhteistyö Kata Safety Oy:n kanssa sujui.

Vaikka kyseessä oli uudehko kerrostalokohde, As Oy Jyväskylän Kotikoivusta paljastui palokatkokartoituksessa puutteita. Suurin riski piili portaikon tekniikkakuilussa, jossa kerrosten välillä ei ollut lainkaan asianmukaisia palokatkoja. Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Jari Lajunen kertoo, millaisia korjaustarpeita vuonna 2000 valmistuneen talon palokatkoissa tehtiin, miten asukkaat ja osakkaat osallistettiin tekemiseen ja miten yhteistyö Kata Safety Oy:n kanssa sujui.

As Oy Jyväskylän Kotikoivu

”Taloyhtiössä on 52 huoneistoa, asukkaita on noin 80. Tulin mukaan taloyhtiön hallitukseen vuonna 2019. Hallituksen puheenjohtajana olen toiminut vuodesta 2020. Alussa piti kartoittaa itselleen kokonaisuus – millainen taloyhtiö on ja miten yhteisö ylipäätään toimii. Ajattelen, että hallitustyöskentelyyn mukaan kun lähtee, niin vastuullisuus ja velvoitteet pitää sisäistää.”

Koronasta lähtölaukaus

”Vuonna 2021 korona rupesi olemaan monin tavoin päällä. Oli paljon epävarmuutta – ei kukaan tiennyt, miten tilanne tulisi jatkumaan ja millaisia vaikutuksia siitä koituisi taloyhtiömme toimintaan. Hallituksessa ryhdyimme miettimään, miten voisimme varautua järkevästi. Lähdettiin liikkeelle pienistä asioista: desinfiointilaitteet rappukäytäviin, tehostettua hissien ja porraskaiteiden puhtaanapitoa.”

As Oy Jyväskylän Kotikoivun hallituksen puheenjohtaja Jari Lajunen

Riskikartoituksesta liikkeelle

”Koronaa seurasi Ukrainan sota, taloyhtiössä varautumisen kokonaisuutta päätettiin tarkastella vieläkin laajemmin. Pelastussuunnitelman laadinnan yhtenä lähtökohtana on paloturvallisuuden riskikartoituksen tekeminen kiinteistössä. Ihan aluksi päätimme päivittää taloyhtiön pelastussuunnitelman. Asuinhuoneistoihin hankittiin sammutuspeitteitä, myös palovaroitinten toimivuus varmistettiin. Riskikartoituksen perusteella parannettavaa oli myös väestönsuojan tarkastuksessa. Palo-osastojen välisten palokatkojen osalta havaittiin merkittäviä puutteita.”

Yhdessä kysyen ja keskustellen

”Kävimme riskikartoituksessa ja pelastussuunnitelmassa esille nousseet asiat lävitse osakkaille ja asukkaille järjestetyssä erillisessä asukasillassa. Ihmisillä oli mahdollisuus kysyä ja keskustella. Kukaan ei kyseenlaistanut tarvittavien toimien tärkeyttä – päinvastoin nähtiin, että tulevat kustannukset olivat hyötyihin nähden pieniä. Turvallisuus oli kaikille ykkösasia.”

Huomio palokatkoihin

”Varsinaisen palokatkokartoituksen ja palokatkojen tekijäksi valitsimme Kata Safetyn. Palokatkojen osalta puutteellisia kohtia oli peräti parikymmentä. Ongelmallisin kohta oli portaikon tekniikkakuilu – asianmukaiset palokatkot puuttuivat eri kerrosten väliltä.

Heinäkuussa 2020 Jyväskylässä sattuneen senioritalon tulipalo oli tärkeä osoitus palo-osastoinnin ja palokatkojen tärkeydestä. Ilman palokatkoja olisi meidänkin taloyhtiömme tekniikkakuilu tulipalon tullen muuttunut lähinnä hormiksi, jonka kautta tuli ja vaaralliset palokaasut olisivat päässeet nopeasti leviämään kaikkiin kerroksiin.”

Jari Lajusen mukaan töiden laadukas dokumentointi oli taloyhtiölle merkityksellinen pointti. Jokainen palokatko merkittiin omalla tunnistetarrallaan ja lisäksi saatiin tarkka kirjallinen raportti, jossa palokatkot olivat merkittyinä kiinteistön pohjakuviin.

Paljon hyötyä, vähän kustannuksia

”Yllättävän paljon palokatkokohtia voi yhdessä kerrostalossa ollakin. Maallikkona sitä oli kuvitellut, että rakentamisessa palokatkot kiinteistössä ovat asia, joka on ilman muuta kunnossa, kun kyseessä on näinkin nuori kerrostalo. Vaan itsestäänselvyyksiä ei selvästikään ole.

Toivottavasti muissakin taloyhtiöissä kiinnitetään huomiota oman kiinteistön paloturvallisuuteen myös palokatkojen osalta. Suosittelen palokatkokartoituksen ja mahdollisten tarvittavien palokatkojen teettämistä alan ammattilaisella olipa sitten kyseessä iäkkäämpi tai uudempi kohde. Palokatkokartoituksen kustannus on minimaalinen hyötyihin nähden.”

Väestönsuojan tarkastus ja tiiveyskoe

”Ammattitaitoisesti tehdyn palokatkoremontin jälkeen mielessämme oli jo pyörinyt taloyhtiön väestönsuojatilojen tarkastus ja tiiveyskoe. Kata hoiti nekin hommat kuntoon, samalla tehtiin myös VSS-tilojen tarpeellisten varusteiden päivitys. Nyt on säteilymittari tarkastettuna ja kaasunaamarit sekä muut varusteet asianmukaisessa kunnossa.”

Oli ilo seurata ammattilaisen työtä – asiakas oli ihan konkreettisesti tervetullut seuraamaan, miten esimerkiksi palokatkot ammattimaisesti asennetaan

GSM-passiiviantenni varmistaa viestiyhteydet

”Väestönsuojamme viestiyhteys on ollut lankaliittymän varassa. No – omatoimisesti ennen väestönsuojan huoltotöitä testasimme lankaliittymän toimivuutta. Ei sillä mitään yhteyttä saanut aikaan. Kuinkahan moni taloyhtiö maksaa kallista vuosimaksua toimimattomasta lankaliittymästä?  Tilojen muun huollon yhteydessä Kata asensi lankaliittymän tilalle gsm-passiiviantennin. Nyt on sekin tärkeä asia kunnossa.”

Hyvin suunniteltu, fiksusti toteutettu

”Työt priorisoitiin, suunniteltiin ja toteutettiin järkevästi. Saimme turvallisuutta ja mielenrauhaa varsin kohtuullisella investoinnilla. Oli ilo seurata ammattilaisen työtä – asiakas oli ihan konkreettisesti tervetullut seuraamaan, miten esimerkiksi palokatkot ammattimaisesti asennetaan. Kata jakoi tietoa ja opasti konkreettisesti meitä halukkaita VSS-tilojen laitteiden käytössä.” 

Haluatko kuulla lisää Kata Safetyn palokatkopalveluista taloyhtiöille? Ota yhteyttä palokatkoasiantuntijoihimme:

Joni Rahunen, 040 764 9560, joni.rahunen@kata.fi

Mikko Pesonen, 040 175 7868, mikko.pesonen@kata.fi

Lue lisää aiheesta: https://www.kata.fi/palokatkot-kiinteiston-yllapidossa

Muita referenssejämme

Katso kaikki referenssit

Tarkan euron PKO ei tuhlaa, vaan pitää väestönsuojansa tiptop-kunnossa

Noin 250 000 neliötä ja 90 kiinteistöä eri puolilla Pohjois-Karjalaa – kauppa- ja liiketiloja, hotelleja, ravintoloita ja pysäköintitiloja. Pohjois-Karjalan Osuuskaupan muhkeaan kiinteistömassaan kuuluu myös kymmeniä väestönsuojia. Niiden huolloista ja tarkastuksista huolehtii joensuulainen Kata Safety Oy.

Tutustu referenssiin

Isännöitsijä Mikko Myllymäki, THR Palvelu Oy

Kun asiakkaat ovat valtakunnallisesti toimivia kiinteistösijoittajia, kiinteistömanagerin kumppaniverkostolta vaaditaan timanttista osaamista ja asiakaslähtöistä ajattelua. Juuri siksi THR Palvelu Oy valitsi väestönsuojien tarkastusten ja huoltojen sekä palokatkojen asiantuntijakumppaniksi Kata Safetyn.

Tutustu referenssiin

Katso kaikki referenssit