Televisioyhtiö HBO:n Chernobyl-sarja vuodelta 2019 puhutti – ja puhuttaa yhä. Sarja kertoo vuonna 1986 tapahtuneesta ydinvoimalaonnettomuudesta. Ylen toimittaja Erkka Mikkonen kirjoitti sarjasta 15.6.2019: ”Viisiosainen Chernobyl kuvaa Neuvostoliitossa vallinnutta salailun kulttuuria ja tavallisten ihmisten arvottomuutta massiivisen valtiokoneiston edessä.”
Miten onnettomuus pääsi tapahtumaan? Miksi ihmiset toimivat, kuten toimivat? Miksi riskejä otettiin? Miksei asioista puhuttu, tieto kulkenut? Tapahtumia laajasti tutkittaessa kävi selväksi, etteivät onnettomuudet aiheudu teknisistä vioista tai yksittäisten ihmisten tekemistä inhimillisistä virheistä. Syyt juontavat paljon syvemmälle – organisaation johtamiseen, työyhteisöön ja lopulta koko yhteiskuntaan. Jotain hyvääkin huonosta seurasi: Tsernobyl synnytti turvallisuuskulttuuri-käsitteen.
Hyvä turvallisuuskulttuuri tarkoittaa sitä, että turvallisuutta pidetään organisaatiossa aidosti tärkeänä asiana. Työntekijöillä on edellytykset suoriutua työstään hyvin. Ihmisellä on realistinen näkemys siitä, mikä työssä on vaarallista ja miten vaaralta pystyy suojautumaan. Hyvä turvallisuuskulttuuri on tärkeä yrityksen tai organisaation koosta riippumatta.
Myös Suomen säteilylaki korostaa turvallisuuskulttuurin ylläpitämisen merkitystä. Lain 12. pykälässä säädetään, että organisaatioiden on pidettävä yllä ja kehitettävä toiminnassaan hyvää turvallisuuskulttuuria. Turvallisuuskulttuurin sanansaattajana STUKilla on iso rooli. Neuvovasta otteesta ja avoimuudesta ovat syystäkin saaneet paljon kiitosta.
”Onnettomuudet eivät aiheudu teknisistä vioista tai yksittäisten ihmisten tekemistä inhimillisistä virheistä”
Organisaatiokulttuurista aikanaan tohtoriksi väitellyt Teemu Reiman on toiminut VTT:llä turvallisuuskulttuurin erikoistutkijana. Viimeisen kuuden vuoden ajan hän on vastannut Fennovoiman turvallisuuskulttuuriohjelmasta. Päätyönsä lisäksi mies on myös yrittäjä, turvallisuuskulttuurin kouluttaja ja konsultti.
Reiman havainnollistaa turvallisuuskulttuuria jäävuorimallin avulla. Näemme jäävuoren huipun – siellä on teknologia, tilat, ihmiset kypärineen, suojalaseineen ja muine turvavarusteineen. Olennaista on lopulta se, mitä löytyy pintaa syvemmältä: miten ihmisiä johdetaan, millaisin järjestelmin ja työrakentein. Mikä on turvallisuuteen liittyvä yhteinen asioiden perusoletus, asenne ja toimintamalli?
Toisin sanoen parhaatkaan suojavarusteet tai suunnitelmat paperilla eivät tuo turvaa, ellei riskejä ymmärretä tai niihin suhtaudutaan hälläväliä-tyyliin. Siis vaikka niin, että jollei riskien olemassaoloa ihan kiistettäisikään, tunnolliselle työkaverille helposti vähän naureskellaan. Ainakin luotetaan siihen, ettei vahinko satu omalle kohdalle.
”Siinä se kulkee, meidän firman työturvallisuus”, hihkaisi tehtaan mies, kun työsuojeluvaltuutettu ohi kipaisi. Joku toinen taas huomauttaa, että turvallisuus on johdon asia – miettikööt siellä ja kirjailkoot power pointtejaan. Oikeasti turvallisuuskulttuuri on ihan jokaisen organisaation jäsenen asia. Johdolla on iso rooli, selvä se. Johdon asenteet ja käytänteet heijastuvat koko organisaatioon jo siinä, miten asioita voi ottaa puheeksi – vai voiko. Kun työntekijä huomaa turvallisuudessa puutteita ja korjattavaa, onko ensimmäinen aatos ampua viestintuoja vai kiitelläänkö keskustelun avaajaa – hyvä kun otit asian esille, korjataanpas tilanne? Kyse on yrityksen arvovalinnoista.
Kun työpaikalla asiat ovat kunnossa, ihmiset tulevat terveinä töihin ja lähtevät terveinä töistä kotiin. Sairauslomapäivien hintalappu osataan jo laskea ja iloita nollasta tapaturmasta. Reiman uskoo, että kokonaisuutena hyvä turvallisuuskulttuuri ei ainoastaan säästä kustannuksia, vaan myös kasvattaa yrityksen tuottoja.
Kouluttaminen ja työntekijöiden perehdyttäminen ovat tärkeässä roolissa, mutta kouluttautuminen ei Reimanin mielestä ole kaiken ratkaisu. Turvallisuuskulttuurin kehittäminen edellyttää myös teknisiä investointeja.
Janne Rahunen
Kirjoittaja on Kata Safety Oy:n toimitusjohtaja ja säteilyturvallisuuden kehittäjä, jonka mukaan turvallisuuskulttuurin kulmakiviä ovat tieto ja ymmärrys riskeistä sekä tahto ja kyky hallita niitä.